Ammattitauti on sairaus, joka on aiheutunut työssä esiintyvästä altistavasta tekijästä, jonka katsotaan olevan sairauden pääasiallinen aiheuttaja. Tällaisia altistavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi kaasut, melu, home tai toistuvat rasittavat työliikkeet. Ammattitautilain mukaan työssään sairastunut voi saada korvausta sairaudestaan työnantajansa vakuutusyhtiöltä.
Ammattitautia epäiltäessä tulisi hakeutua työterveyslääkärin vastaanotolle, jolloin mukana tulisi olla työnantajan täyttämä vakuutustodistus. Työterveyslääkäri ohjelmoi tarvittavat tutkimukset ja mahdolliset jatkohoitolähetteet ammattitautiepäilystä riippuen. Tutkimuksilla selvitetään altistavan tekijän ja sairauden yhteys.
Tutkimustulosten perusteella työterveyslääkäri tekee vakuutusyhtiölle E-lääkärinlausunnon, jossa huomioidaan sairastuneen työolosuhteet ja liitetään tiedot altistumisesta. Työnantaja tekee vahinkoilmoituksen ja työolosuhdekuvauksen vakuutusyhtiöön. Ammattitautilain mukaiset korvausehdot on täytyttävä, jotta vakuutusyhtiö hyväksyy sairauden ammattitaudiksi.